Kahvikissojen kauniit välineet – Chemex

Cilla’s tiimiin on sattumalta osunut pelkästään kahvikissoja töihin. Nuorin porukasta ei tainnut töihin tullessaan vielä juoda ollenkaan kahvia, mutta hänkin on oppinut talon tavoille. Työvuoron vaihteessa juodut kuulumiskahvit meinaa kiireessä joskus jäädä, mutta ovat todella tärkeä ja kaikille mieluisa tapa. Arjen ihanuutta on minusta se, kun töihin tullessa kaupalla tuoksuu kodikkaasti kahville.

Tavaksi on myös tullut juoda tuumailukahvit, jos joku tehtävä ei ota lähteäkseen käyntiin. Tätä tapahtuu usein esimerkiksi silloin, kun järjestelemme kauppaa uuteen järjestykseen ja jonkun nurkkauksen kanssa meinaa olla synnytystuskia. Silloin on parempi keittää hyvät kahvit ja tuumailla hetki asiaa toisesta vinkkelistä. Kahvittelulla on iso merkitys meille ja se kuuluu vahvasti meidän työkulttuuriimme.

Töissä on sen verran kiirus, että kahvit keitetään tavallisella kahvinkeittimellä, mutta kotioloissa ja varsinkin sunnuntai-aamun rauhassa on kivaa keittää Chemex-kahvit. Tiedättehän tuon lasikannun, mihin kahvi suodatetaan käsipelillä ja hitaasti pitkänokkaisesta vesipannusta valuttaen.

Chemex-suodatinkannun on suunnitellut amerikkalainen kemisti ja se on noteerattu laajasti kauniin muotoilunsa ansiosta. Suosittu, supertyylikäs ja toimiva parivaljakko on Chemex-suodatinkannu ja Hario Buono vesikattila. Hario Buonossa on pitkä ja kaareva kaatonokka, minkä avulla vettä valuu juuri oikealla nopeudella kahvin joukkoon. Erityisesti Chemex-kannuun suunniteltujen suodatinpussien ansiosta kahvin hienovaraisimmatkin aromit tallentuvat kahvijuomaan.

Chemex -suodatinkannuja, Hario Buono vesikattiloita, suodatinpusseja ja puhdistusharjoja saa nyt myös meiltä. Täältä pääset tutustumaan tuotteisiin: Cilla’s keittiötuotteita. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Chemexiä, jos olet kiinnostunut hyvästä kahvista ja olet valmis näkemään hieman vaivaa hyvän kupillisen eteen. Saat takuuvarmasti mukavaa keskustelua kahvivieraiden keskuudessa ja kahvikyläilyihin ihan uuden ulottuvuuden. Kauniit tuotteet voi hyvin pitää keittiössä esillä ja ne näyttävät ihanilta esimerkiksi keittiön avohyllyillä. Chemex on myös upea lahja kahvinystävälle.

Näin valmistat Chemex-kahvia:

Aseta Chemex-kannuun suunniteltu oma suodatinpussi lasipannun suulle. Kaada hieman kuumaa vettä suodatinpussin päälle niin, että se kastuu kokonaan. Kaada vesi pois pannusta. Annostele raikasta kylmää vettä vesipannuun 700ml ja laita pannu liedelle kiehumaan. Mittaa 45g (kannattaa punnita) suodatinkarkeudelle jauhettua kahvia suodatinpussiin. Kiehauta vesi juuri ja juuri kiehuvaksi (96 astetta) vesipannussa. Ala kaataa vettä hiljakseen kahvipurujen päälle pyörittävällä liikkeellä. Pidä pieni tauko ja annan kahvin ”kukkia” ja kaikien kahvipurujen vettyä. Kaada loput vedet hitaasti ja pyörivin liikkein. Poista suodatinpaperi varovasti. Nauti hyvässä seurassa!

 

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0,00